Veneen peseminen

Veneen peseminen säännöllisesti on puhtauden ja siisteyden lisäksi myös taloudellisesti kannattavaa. Mitä nopeammin liat pestään pois, sitä helpommin ja vähemmällä vaivalla se lähtee. Laadukkaissa pesuaineissa on usein mukana myös pintaa suojaavia aineita, jotka suojaavat pintaa pesun jälkeen UV-säteilyltä ja lialta. Pinnan sisään päässyt lika voi jämähtää niin kovin kiinni, ettei se lähde enää pesemällä pois. Tällöin pinta pitää avata hionta-aineilla, jotta se saadaan jälleen siistiksi. Tästä johtuen vene kannattaakin pestä huolellisesti aina myös syksyllä venettä nostettaessa.

Myös vahaaminen syksyllä on kannattavaa, sillä se suojaa veneen pintoja tehokkaasti talvisäilytyksen aikana pinnoilla mahdollisesti pitkäänkin olevalta lialta. Osa veneestä saattaa joutua alttiiksi myös UV-säteilylle riippuen veneen suojauksesta. Kankaisiin ja kuomuihin jäänyt lika antaa hyvän kasvualusta homeelle. Hometta voi ilmaantua kankaisiin niin talvisäilytyksen kuin kesänkin aikana. Siksi kuomu pitäisi pitää puhtaana ja kyllästettynä jatkuvasti.


Pesuaineet ja -välineet näyttelevät suurta roolia veneenhoidossa

Laadukkaat veneenpesu- ja hoitoaineet on valmistettu juuri kyseistä hoitokohdetta varten, eikä vahingoita sitä käsittelyn aikana. Useat laadukkaat aineet, myös auttavat suojaamaan pintoja hoitotuotteen käytön jälkeen. Myös likaa on olemassa erilaista, joka voi tarttua erilaisille pinnoille; rasvat, öljyt, kalan veri, lintujen jätökset, merestä tuleva lika jne. Kaikkea likaa ei voi siis suinkaan pestä pois samalla pesuaineella.
Suurin osa pesukerroista toteutetaan sienien ja harjojen kanssa, sillä painepesurille ei ole aina käyttömahdollisuutta. Sieniä ja harjojakin on monia erilaisia. Suurin ero on harjoissa, joita on eri vahvuuksisia. Yleisimpiä harjoja veneen pesuun ovat pehmeät ja keskikovat harhat. Kovilla harjoilla pestään yleensä karhennettuja kansia, tiikkipintoja sekä veneen pohjaa.

Painepesuri on oiva apu veneenpesussa, silloin kun sähköä on käytettävissä. Sen käytössä täytyy kuitenkin olla huolellinen, jotta ei vahingoiteta veneen osia. Herkkiä kohteita ovat mm. erilaiset tiivisteet, maalatut pinnat, kankaat sekä puupinnat.

Veneenpesuvälineistä puhuttaessa on aina mainittava myös turvavarusteet. Osa pesuainesta sisältää ainesosia, jotka voivat aiheuttaa vahinkoa silmiin, iholle tai hengitettynä. Tästä johtuen käyttöohjeet on aina tärkeä lukea ja noudattaa. Suojahanskat, -lasit ja hengityssuojaimet siis mukaan, kun kunnostushommiin lähdetään.

Tähän osioon voidaan lisätä vielä vesi. Peseminen vaatii vettä huuhteluun ja pintojen kostuttamiseen. Toki pieni osa tuotteista on sellaisia, että ne voidaan vain pyyhkiä pois puhtaalla liinalla.

Star brite -tuoteperheestä löytyy kattavasti laadukkaat veneenpesuaineet.


Veneen peseminen kohteittain

Sanotaan että veneessä on jokaiselle kohdalle oma pesu/hoitoaine. Tämän voi selittää sillä tosiasialla, että veneissä on käytetty kautta aikojen paljon eri rakennusmateriaaleja ja niihin voi kaikkiin tarttua erilaista likaa. Gelcoat-, maali-, puu-, kangas-, muovi- ja metallipinnat vaativat jokainen omanlaistaan käsittelyä. Myös puhdistettavaa likaa tulee veneisiin erilaista. Osa on haastavampia kuin toiset. Vesirajan kellertymä, nokivalumat ja homeet ovat esimerkkejä vaikeasta liasta, jotka vaativat kunnolliset pesuaineet.


Veneen kannen peseminen

Kannen pesussa tärkeintä on, että pinta ei jää missään nimessä liukkaaksi pesun jälkeen. Karhean kannen haaste taas on se, miten lika saadaan pois karhennuksen syvemmistä kohdista. Star brite kannenpesuaine kuohauttaa vaikeankin lian ja tahrat pois syvältä karhennuksen huokosista pinta-aktiivisten aineiden ansiosta. Jotkin liat pääsevät yleisempiä pintatahroja syvemmälle ja ovat hankalampia poistaa. Tämä ongelma on tuttu varsinkin veneiden karhennetuilta kansipinnoilta. Tällöin tarvitsemme käyttöön pinta-aktiivisia aineta, kelaatteja. Niiden molekyylit ympäröivät lian molekyylit ja nostavat lian pinnalle, jota puhdistat. Tämä mahdollistaa niiden pesemisen pois vedellä ilman pinnan rikkomista.
Star brite kannenpesuaine ei ainoastaan pese vaikeita pintoja vaan se myös jättää suojaavan PTEF-kalvon pintaan, joka ei ole liukas. Kalvo suojaa pintaa uudelleen likaantumiselta sekä UV-säteilyltä. Tuote on turvallinen käyttää sillä se ei sisällä vahvoja happoja. Ei vaadi kovaa hankausta, mutta aine kannattaa levittää harjalla, jotta sitä saadaan koko alueelle pestävään pintaan. Sopii erinomaisesti kaikille lasikuitu-, vinyyli-, muovi-, metalli- ja maalipinnoille.

Karhean kannen pesuaine

Star brite kannenpesuaine tehoaa myös syvällä huokosissa olevaan likaan.


Veneen kuomun ja kankaiden peseminen ja suojaus

Veneen kankaat ovat hyvin alttiita homeelle jatkuvan suuren ilmankosteuden vuoksi. Siksi kankaat ja tulee pitää puhtaana ja kyllästettynä mahdollisimman hyvin. Star brite kuomun puhdistusaine on kehitetty rasvaa, kalanverta, ruokaroiskeita ja muita tahroja vastaan ja poistamaan niitä tehokkaasti, mutta vahingoittamatta pintaa. Puhdistusaineen PTEF-polymeerit tarrautuvat käsiteltävälle alueelle ja estävät lian tarttumista sekä haitallisia UV-säteitä. Tuote soveltuu hyvin pieniin roiskeisiin kuin isommille alueillekin. Käyttö on yksinkertaista: suihkuta, anna vaikuttaa ja huuhtele. Tuotetta voi käyttää mm. veneissä, autoissa ja matkailuautoissa/vaunuissa. Sopii hyvin mm. Sunbrella®-, Dacron®-, polyesteri- ja purjekankaille.

Jos kuomu on päässyt homehtumaan, tulee se käsitellä Star brite homeenpoistoaineella ennen pesua. Star brite homeenpoistoaine poistaa mustat homepisteet tehokkaasti niin kankailta kuin koviltakin pinnoilta.
Voidaan käyttää lähes kaikille materiaaleille niin veneissä, kotitalouksissa, mökeillä ja asuntovaunuissa.
Käyttökohteita ovat esimerkiksi kuomut, pelastusliivit, sisustukset, laatat, laastit, suihkukopit, -verhot, kumimatot, markiisit, ulkokaihtimet, vinyylipinnat, jne.

Venekuomun huolellisen pesun jälkeen tulee kangas kyllästää Star brite kuomunkyllästeellä, jotta se pitää vettä ja hylkii likaa. On kuitenkin muistettava antaa kuomun kuivua täysin, ennen sen kyllästämistä. Star brite kuomunkylläste on turvallinen käyttää kaikille kangaslaaduille. Huippuluokan väritön kyllästeaine sisältää PTEF:ä, jonka ansiosta pinnasta tulee vedenpitävä ja samalla hengittävä. Käytetään venekuomuihin (venepressu), purjeisiin, aurinkovarjoihin, vaatteisiin, lastenvaunuihin, lastenrattaisiin, telttoihin (purjekangas, nylon, sunbrella, kangassekoitteet, nahka). Kylläste estää kankaan lahoamista, homehtumista ja tekee siitä vesitiiviin sekä suojaa UV-säteilyltä.

Veneen kuomujen ikkunoiden pesemisestä ja kunnostamisesta voit lukea lisää täältä.

Homeenpoistoaine sopii monille eri materiaaleille.


Veneen kylkien peseminen

Veneen kylkien peseminen voi olla haastavaa, sillä vedestä tarttunut lika pääsee usein pinttymään. Kylkiä on luonnollisesti helpompi pestä veneen ollessa maissa. Silloin kyljet pestään yleensä voimakkaammilla aineilla ja painepesurilla. Kyljet ja pohja kannattaa aina pestä mahdollisimman nopeasti veneen noston jälkeen, ennen kuin lika pääsee kuivumaan.

Vesirajan peseminen veneen ollessa maissa onnistuu parhaiten Star brite Rungon ja vesirajan tehopesulla. Tämä Hull Cleaner poistaa erittäin tehokkaasti vesirajan keltaisuuden, levän, limakerrostumat, ruostetahrat ym. liat veneen koko rungosta. Tuote ei vaadi hankausta eikä sisällä veneen runkoa vahingoittavia happoja. Sen koostumus on tarkkaan suunniteltu ja testattu yhdistelmä eri ainesosia mm. oksaalihappoa. Omatekoisissa oksaalihapposekoitteissa on se vaara, että ne ovat liian vahvoja ja rikkovat gelcoat-pinnan. Pinnan rikkoutuessa pääsee lika tunkeutumaan jatkossa entistä syvemmällä ja on hankalampi poistaa pesemällä. Hull Cleanerin puskuroitu koostumus ei vahingoita puhdistettavaa veneen kyljen pintaa ja on ideaalinen valmistellessa rungon kiillotusta. Jos vene pestään venetrailerin päällä, on traileri suojattava pesuaineelta. Rungon ja vesirajan tehopesu on niin voimakas että se vie vahat mennessään. Siksi tätä tuotetta ei suositella vahatuille pinnoille veneilykauden aikana.

Jos veneen kyljen pinta on rikkoutunut tai hankautunut rikki (tai on käytetty liian voimakkaita ja vääriä pesuaineita), täytyy se käsitellä pinnan auki hiovalla hiontanesteellä tai -pastalla. Hiomanesteillä saadaan pinnan vaurioitunut Gelcoat-pinta poistettua ja kiilto palautettua. Jos Gelcoat-pinta on vain UV-säteilyn haalistama tai naarmut ovat kevyitä, voidaan käyttää Star brite hiontavahaa. Tässä tuotteessa on hiovia partikkeleita ja vaha samassa tuotteessa. Se ei siis vaadi enää jatkokäsittelyä. Star brite hiontavaha on ainutlaatuinen venepuolella.

Veneen kylkien peseminen kauden aikana veneen ollessa vedessä on haastavampaa. Huomioitavaa on se, että pesuaineena ei käytetä vahapintaa poistavaa ainetta. Myös pesuvesien kohtaloa on hyvä miettiä. Veneen ollessa vedessä, joutuvat pesuvedet luonnollisesti vesistöön. Tällöin on pesuaineen hyvä olla mahdollisimman vähän ympäristöä kuormittavaa. Tätä varten Star briteltä löytyy biologisesti hajoavia tuotteita. Veneen pesuainetiiviste on loistava tuote tähän tarkoitukseen. Se on riittoisaa eikä kuormita ympäristöä. Star brite Veneen pesuainetiiviste käy myös muiden veneen osien pesuun kauden aikana. Kannattaa tutustu myös Star briten Sea Safe sarjaan, jonka tuotteet ovat tehokkaita, taloudellisia, täysin biohajoavia ja ympäristöystävällisiä puhdistusaineita. Fosfaattivapaat pesuaineet ovat huomattavasti parempi vaihtoehto vesistölle. Näissä ”vihreissä” tuotteissa on myös biohajoavat pullot. 

Kylkien pesemisen kohdalla voidaan hyvin käsitellä myös kylkiin ilmestyvät mustat raidat ja nokivalumat. Nämä liat ovat haastavia, sillä esimerkiksi noki tunkeutuu tehokkaasti syvälle suojaamattomaan pintaan. Tämän vuoksi on kehitetty happovapaa pesuaine, joka tehoaa myös nokeen. Star brite Mustien raitojen ja nokivalumien puhdistusaine on tehokas ja sillä kannattaa putsata esimerkiksi pakoputkenpään ympäristö säännöllisesti.

Oli veneen kyljen pesupaikka tai -aika mikä tahansa, kannattaa pinta suojata aina lopuksi vahalla. Suojattu pinta pysyy huomattavasti kauemmin puhtaana ja siistin näköisenä. Laadukkaat vahat antavat myös suojaa auringon UV-säteilyä vastaan. Veneen ollessa maissa, suosittelemme käyttämään Star brite Korkealaatuista venekiilloketta tai Star brite Puhdistavaa venekiilloketta/vahaa. Nämä tuotteet sopivat myös kaudelle suojaamaan veneen kansiosia, joilla ei kuljeta. Veneen ollessa vedessä voi kylkiä suojata Star brite pikavahalla tai Star brite vahapesulla.

Vesirajan pesu vaatii toimivan pesuaineen – Star brite Rungon ja vesirajan tehopesu


Veneen pohjan peseminen

Veneen pohja on useimmiten se veneen likaisin pesukohta. Vedestä on tarttunut kauden aikana jos minkälaista likaa sinne. Lian lisäksi merialueilla kiusana on myös näkit (merirokko). Niiden poistaminen ilman kunnon pesuainetta on lähes mahdotonta. Jopa painepesurilla pestäessä jää näkistä kanta kiinni veneeseen. Näkkien poistaminen ei ole ainoastaan ulkonäkökysymys, sillä näkit myös hidastavat veneen kulkunopeutta ja lisäävät polttoaineen kulutusta polttoainekäyttöisissä veneissä.

Star brite näkinpoistoaine puhdistaa ja poistaa tehokkaasti merirokon (näkin) kannat veneen rungosta ja vetolaitteista. Poistaa tehokkaasti myös meri- / järviliat kumi- ja RIB-veneistä. Soveltuu erinomaisesti lasikuidulle, puu-, ja rautapinnoille. Tuote on helppokäyttöinen: sumutetaan kuivaan runkoon, annetaan vaikuttaa ja huuhdellaan. Suojavarusteet tulee muistaa sekä käyttöohjeiden noudattaminen.

Toinen tehokas tuote pohjanpesuun on Rungon ja pohjan pesuaine Ez-on Ez-off. Tämän tuotteen etu on se, että se toimii hyvin myös viileämmässä kelissä. Sopii siksi siis hyvin Suomen kevääseen ja syksyyn (ja välillä valitettavasti kesäänkin). Star brite suolahappopohjainen rungon ja pohjanepesuaine Ez-on Ez-off puhdistaa veneen rungon kasvillisuudesta, limasta ja merirokosta, ym. liasta. Tuote on puskuroitu, joten se on turvallisempi kuin monet muut happopohjaiset veneenpohjan puhdistustuotteet. Soveltuu lasikuitu-, puu- ja rautapinnoille. Muista turvavälineet ja käyttöohjeen noudattaminen!

Pohjan pesemisen yhteydessä täytyy vielä muistuttaa tärkeästä seikasta. Merialueilla useimpien veneiden pohjat on maalattu antifouling-maalilla (myrkkymaalilla). Tämä maali ei ole lainkaan terveellistä myöskään ihmiselle aineen joutuessa iholle tai hengityksen mukana keuhkoihin. Tästä syystä antifouling-pintaa ei tule koskaan harjata tai hioa kuivana. Aina kunnon kostutus myrkkymaalin pintaan ennen töiden aloittamista.

Näkinpoistoaine tehoaa merirokon lisäksi tehokkaasti myös muuhun veneen pohjan likaan.


Veneen pilssin peseminen

Veneen pilssin puhdistaminen on mielletty haastavaksi. Pilssistä saattaa tulla epämiellyttäviä tuoksuja tai sinne on voinut valua jopa polttoainetta. Tällöin on jopa räjähdysvaara. Star brite pilssinpesuaine on biologisesti hajoava aine joka poistaa öljyn, rasvan, polttoaineen, liejun ja lian. Suojaa jopa räjähdysvaaralta eliminoiden polttoaineen kaasuuntumista pilssissä. Ei vahingoita lasikuitua, kumiletkuja, johdotuksia, metallia tai muovia. Tuotteen käyttö on yksinkertaista: Kaada pullon sisältö pilssiin. Käytä
yksi pullollinen 7,50m veneeseen. Jos pilssi on kuiva, lisää likarajaan asti vettä. Anna aineen vaikuttaa
pilssissä ajon ja koneen käydessä vähintään tunnin ajan. Liike synnyttää ”harjaus-efektin”. Ajon jälkeen, huuhtele tai pumppaa pilssi tyhjäksi paikallisten säädösten mukaisesti. 


Tiikkipintojen peseminen ja kunnostaminen

Jos valitset mieluummin harmaantuneet teak pinnat värin säilyttämisen sijasta, puun kuivumiselle ja likaantumiselle ei voi juuri tehdä mitään. Voit estää sen vain käyttämällä teakpuusta peräisin olevasta luonnollisesta raaka-aineesta valmistettua tiikkiöljyä tai Teak Sealeria.

Jos haluat säilyttää teakpuun värin etkä halua, että ne harmaantuvat, voit hidastaa tätä prosessia käsittelemällä teakpinnat teaköljyllä tai Teak Sealerilla, jossa on UV- suoja. Teak öljy sekä teak-sealer auttavat torjumaan likaa ja kosteutta nopeammin, jotta mahdollisuus (mustan) kerrostuman syntymiseen on huomattavasti pienempi. Puu on elävä materiaali! Ajatellaan vaikka veneiden teakpintoja. Kauniilla ja aurinkoisella ilmalla puuhun voi syntyä halkeamia, jotka umpeutuvat yleensä kun sataa. Teakpuuhun pätee täsmälleen sama; mahdolliset hiushalkeamat umpeutuvat jälleen sateisella ilmalla, sulkien kerääntyneen lian puun sisälle.

Ennen öljyämistä tapahtuvan kunnostuksen parhaan tuloksen aikaansaamiseksi tarvitaan kaksi tuotetta; toinen puhdistamiseen ja vihreän kerrostuman, lian, homejälkien, vesi-, viini- ja rasvatahrojen poistamiseen sekä toinen tuote luonnollisen puunsyyrakenteen vaalentamiseen ja puun pitämiseen hyvässä kunnossa.

LUE LISÄÄ TIIKINHOIDOSTA: TEAK PUUN OMINAISUUDET

Tiikinhoitotuotteilla saa kuluneet tiikkipinnat suojattua ja näyttämään hyvältä.


Alumiiniveneen peseminen

Alumiiniveneen rungon peseminen voi olla haasteellista, sillä alumiini hapettuu epätasaisesti ja voimakkaasti hapettuneet alueet vaativat puhdistusta kovemmin kuin kevyesti hapettuneet. Noudata pesuohjeita tarkasti saadaksesi parhaat tulokset. Ohjeiden noudattamatta jättäminen johtaa epätasaiseen, raidalliseen tai epätasaiseen pintaan. Jotta alumiiniveneen pinta saadaan näyttämään uudenveroiselta, tulee pinta käsitellä voimakkaan pesun jälkeen aina alumiiniveneen kiillokkeella. Tällöin pinnasta tulee tasainen ja kiiltävä.

Star brite alumiiniveneen pohjanpesuaine / entisöintiaine on kehitetty erityisesti puhdistamaan lika, vesiraja ja pohjakasvillisuus alumiiniveneistä. Tuote on biologisesti hajoava. Erityinen puskuriliuos tekee tästä tuotteesta turvallisemman käyttää kuin useammat muut vastaavat tuotteet tehoa heikentämättä. Jatkokäsittele AINA Star brite Alumiini suojakiillokkeella.
NOUDATA TUOTTEEN KÄYTTÖOHJEITA HUOLELLISESTI!

Alumiinipinnat pysyvät kirkkaina ja kiiltävinä vain erityiskäsittelyllä, joten Star brite® Ultimate -alumiinin kiillotusaine on ehdoton valinta. Star brite® Ultimate -alumiinin kiillotusaine on suunniteltu erityisesti alumiinipintojen käsittelyyn. Se luo käsiteltävälle pinnalle lialta ja ultraviolettisäteiltä suojaavan kerroksen ja estää kiiltävien pintojen samentumisen. PTEF®-polymeerit kiinnittyvät käsiteltäville alueille ja estävät lian ja tarhojen tarttumisen. Huomautus: Jos alumiinipinta on likainen, käsittele se ensin Star brite® Ultimate -alumiinin puhdistusaineella ja
viimeistele sitten suojaava ja kiiltävä pinta Ultimate -alumiinin kiillotusaineella . Star brite® -alumiinin kiillotusaine poistaa tehokkaasti myös puhdistusainejäämät, joita ei ole huuhdeltu pinnalta kunnolla.


Kaiteiden ja metallipintojen kunnostaminen

Veneissä on metallina käytetty lähes poikkeuksetta ruostumatonta terästä, messinkiä tai alumiinia. Ruostumatonta terästä on laadultaan hyvin erilaisia. Huonompilaatuisiin metallipintoihin tulee meriolosuhteissa hyvin nopeastikin pintaruostetta. Tämä johtuu metallipinnan heikommasta käsittelystä ja osittain myös materiallista. Tuo pintaruoste ja muut metallin tummentumat on mahdollista poistaa puhdistusaineella. Star brite Kromin ja teräksen puhdistava kiilloke puhdistaa ja kiillottaa kromin ja ruostumattoman teräksen. Sopii myös kuparille tinalle ja messingille. Suojaa tummumiselta, tahriintumiselta, värjääntymiltä ja ruosteelta. Aine on suolaveden kestävä eli soveltuu hyvin myös meriolosuhteisiin. Tuote on helppo käyttää: levitä ja pyyhi. Aine ei pelkästään puhdista vaan se antaa metalleille pitkään kestävän suojan ja jättää kauniin hohtavan pinnan.

Tutustu Star briten koko tuotevalikoimaan -> Star brite -tuotteet